Kun "kaikki muuttuu", muttei tunnu missään... Tarkoittaako se että ole tunteeton ihminen? Senhän olenkin jo huomannut ettei itkeminen onnistu, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, mutta silloinkin vain silmät kostuivat. En siis osaa itkeä. Ehkä minä tosiaan olen tunteeton?

Jos jotakuta kiinnostaa mitä nyt tälläkertaa on tapahtunut, niin voinhan minä kertoakkin; Gummi- siis äiti- muutti hornankukkuun eilen. Käy kyllä kuullemma täällä pari kertaa viikossa ja näin... Ok, what is broblem? Kaikki nyt vaan käyttäytyy niin kuin joku ongelma tässä hommassa olisi. Eilenkin kun tyyppi häippäs, selitti kaikkea että "kyllä mä oon  edelleen samallailla kaikessa mukana" ja "mä ymmärän jos teitä harmittaa, mutta se vaan on parempi näin". Selvä juttu, asia ymmäretty. Miksei tunnu missään? Oikeastaan... Nyt voisin samalla kertoa mikä oli itsellä ensimäinen ajatus: "Jeee, nyt voi mennä vaikka keskellä yötä ampumaan jousella ilman että joku on stalkkaamassa!"

Ompas tämä ahdistavaa... Nyt kun asiaa mietin, niin muistan etten itkenyt hautajaisissakaan, sen kerran kun niissä olen ollut... Kaikki itkee, paitsi minä. Oi voi...

Nyt kuitenkin siirytään lennossa toiseen aiheeseen; tänään on Walmiksella startti jonkusen tunnin päästä, ja sieltä ehkä jotain postaustakin tulossa! Tietystihän voisin kirjoittaa myös Viksun kisoista ja Äijän lennokkaasta (tai vähemmän lennokkaasta) ratsastuksesta... Pitää miettiä.

-Randur

Tällaisina sateisina ja harmaina päivinä, kuten tämä, on ajatus lukemisesta houkuttava. Minulla vain sellainen ongelma etten enään osaa lukea. Enkä tarkoita mitään fyysistä rajoitetta kuten silmä ongelmia, luettuani J.R.R. Tolkienin kirjoja kaikki vain tuntuu jotenkin laimealle ja puolittaiselle sellaisen mestari kirjoittajan teosten jälkeen. Nyt taas yritän päästä tuon henkisen muurin läpi ja aloitin Siri Petterisen kirjoittaman Odininlapsi nimisen kirjan joka on Korpinkehät-trilogian ensmäinen osa. Tähän mennessä vaikkutanut oikein hyvältä kirjalta, ja ennen kun palaan jälleen sen pariin ajattelin väsätä nyt muutamia kirja-arvosteluja/esittelyjä.

 

Taru Sormusten Herrasta-trilogia (sekä Hobitti, Silmarillion, Húrinin lasten tarina ym.)

Kirjoittanut J.R.R. Tolkien

Hobitti on kevyehköä luettavaa josta löytää joka lukukerralla uusia näkökantoja, todella ihana kirja 9/10, Taru Sormusten Herrasta, jota moni pitää Tolkienin pääteoksena, on hieman Hobittia raskaampaa luettavaa (ei huonolla tavalla), ja todella otteessaan pitävä tarina, jossa lukija saa kokea todellisen tunteiden kirjon; pelkoa, toivoa ja syvää surua sekä jälleennäkemisen riemua, ystävyyttä ja sodan nostattamaa adrenaliinia 9/10. Silmarillion, jota Tolkien itse pitää pääteoksenaan, on monen mielestä liian raskas, puuduttava sekä tylsä, mutta omasta mielestäni se tarjoaa kiinnostavaa pohjaa Keski-Maalle. Maailman luominen, haltioiden herääminen... kaikki!9/10. Húrinin lasten tarina tarjoaa Silmarillionia kevyemmän tietopommin Keski-Maan historiasta.9/10.

Yhteenveto: J.R.R. Tolkienin kaikki teokset ovat mielestäni todellisia mestariteoksia, joita suosittelen kaikkille luettavaksi. Tolkien on todella päässyt niin lähelle täydellisyyttä kuin vain voi päästä.

 

Twilight

Kirjoittanut Stephenie Meyer

Twilight on sinälään outo kirja sarja; ensimäisellä lukukerralla suorastaan ahmin kaikki kirjat, ja koko sarja oli muutamassa päivässä luettu. Rakastuin Meyerin kirjoirus tyyliin ja etsin muita hänen kirjoittamiaan kirjoja samalla kun aloitin Twilightista uuden kierroksen. Se kierros ei loppunut. Ensimäisellä lukukerralla olisin antanut 9 tai 8 pistettä kymmenestä sillä Meyer on niin vangitsevasti onnistunut kirjoittamaan aiheesta josta en pidä; vamppyyrit ja eritoten rakkaus tarinat (sekä vampyyri-rakkaus tarinat), mutta toisen lukukerran, tai sen yrityksen, jälkeen putoaa pisteet 6/10.

Yhteenveto: suosittelen kaikille rakaus tarinoista pitäville.

 

Belgarionin taru (sekä Mallorean taru)

Kirjoittanut David Eddings

Aluksi en ollenkaan pitänyt tästä kirja-sarjasta, liikaa nimiä ja paikkoja ja suunitelmia, yksinkertaisesti aivan liian sekava. Lisäksi Belgarionin taru on ensimäinen "paksu kirja" jonka olen lukenut ja se vaikutti aivan kauhealta järkäleeltä. Kun luin eteenpäin ja opin paikkojen nimet ja aivoni laajenivat käsittämään jotain suunitelmista huomasinkin todella pitäväni kirjasta! Juurikin Belgarionin tarua lukiessani sain tapani tuijottaa karttaa (mikäli sellainen kirjassa on) ja tarkastella eri paikkojen etäisyyksiä toisiinsa, muistella missä kaikkialla on käyty ja arvailla minne ollaan menossa. 8/10.

Yhteenveto: ihania sarjoja molemmat, suosittelen kaikille vauhdikkaasta fantasiasta ja sodasta pitäville, mutten kovinkaan nuoria kannusta lukemaan kyseisiä kirjoja. En sano mitään ns. "ikä rajaa" vain sen verran kerron että koko tarina ei ole pelkkää taistelua ja seikkailua vaan mukana on myös toisille kiusallisia kohtauksia.

 

Nyt minä laiskana ihmisenä taidankin lopettaa tähän ja palata lukemisen pariin tai sitten lähteä ratsastamaan... Vähän riippuu mistä roikkuu.

-Randur

Suurin osa ihmisistä pitää Kesää ja Talvea "pää vuodenaikoina" ja Kevättä sekä Syksyä niiden vaihdoksena. Minusta kuitenkin Syksy ja Kevät ovat, mikäli se on mahdollista, juuri nuo "pää vuodenajat". Talvisin vaivun horrokseen ja Keväällä herään, Kesäisin juovun vapaudesta ja Syksyisin tunnen voiman jälleen jäsenissäni; synnyn uudestaan.

Onhan täällä jo satanut jonkusen päivän ja ollut harmaata ja koleaa, mutta eihän se syksyä tee. Mikä sitten? Minusta tänään oli Syksyn ensimäinen aamu. Koko maailma oli peittyneenä sumupeittoon, aamun kastepisarat olivat tiivistyneet oksille, hämähäkkien verkkoihin sekä nurmelle. Syksyn pystyi aistimaan ympärillään, haistamaan ilmasta, näkemään sumuisessa horisontissa ja tuntemaan kasteisessa ruohossa varpaiden alla. Koko maisema oli niin pakahduttavan kaunis, että tuntui aivan kuin olisin kahlannut jossain, mikä on liian upea minun kuolevaisille silmilleni. Aivan kuin minun olisi pitänyt olla parempi ansaitakseni tämän kauneuden ympärilleni. Nyt kun olin kuitenkin päässyt tähän rauhan ja kauneuden tyyssijaan, miten olisin voinnut olla nauttimatta siitä? Niin... En mitenkään. Ja minä nautin. Juovuin maiseman kauneudesta, ja nyt minusta tuntuu että pystyn jotenkuten ymmärtämään Puuparran sanat "saatoin viettää viikon vain hengittäen!" niin olisin voinnut minäkin, vaikkei minulla Enttien kärsivällisyyttä olekkaan. Ja se on jo jotain.

Oletteko nähnyt valkeaa hevosta kävelemässä sumun täytteisellä niityllä, auringon säteiden pilkahdellessa valillä sumun lävitse ja tanssiessa kiiltävällä karvapeitteellä, ja lähes polviin saakka yltävällä harjalla? Silloin voi todella uskoa nähneensä yksisarvisen.

-Randur

No niin, tässä sitä taas ollaan... Blogia kirjoittamassa. Saa nyt nähdä mitä tästäkin tulee, mutta yritän parhaani mukaan kirjoitella tänne aktiivisesti ja laadukkaasti. Tässä ensimäisessä postauksessan voisi olla hyvä kertoa jotain minusta ja kaikesta mitä nyt täällä blogissa luultavasti tulee pyörimään, joten tästä lähtee: 

Minä olen neljätoista vuotias tyttö, omistan pikkusiskoni kanssa neljän hevosen tallin jossa kaikki hevosemme asustaakin. Ratsastuksessa tavoitteena kehittyä ja lopulta päästä sinne kilpa kentillekkin kokeilemaan. Ratsastuksen lisäksi tykkään kirjoittamisesta ja Rakastan lukemista, etenkin jos luettavana on J.R.R. Tolkienin kirja. Ja vielä senkin lisäksi käyn päivittäin lätkimässä jousella nuolia tauluun, ja vaikka siinä aika aloittelija olenkin, niin laji kiinnostaa. Näpertelen myös kaikenlaisten käsitöiden parissa ja siitäkin varmaan jotain tulee täällä bloginkin puolella näkymään.

Paavo on kahdeksan vuotias, kirjava, risteytys poni ruuna, jonka säkäkorkeudesta ei ole virallisia mittoja, mutta kotikonstein mitattuna jossain 145-150cm välissä. Hirnu on piensuokki ruuna, kahdeksan vuotta hänkin. Säkää Hirnulla on 145cm. Napsu on kaksikymmentä vuotias risteytys poni tamma, jonka säkä on noin 112cm. Viksu on symppis shettis tamma, joka -toisin kuin P, H ja N- on meillä vain vuokralla.

Äijä on suokki ruuna joka asustaa naapurin tallissa, ja jota käyn välillä ratsastamassa. Tarkoitus olisi tästä ex-ravurista vielä ratsu tehdä, ja näin miellytämishaluisen hevosen kanssa edistystä tapahtuukin nopeasti. Walmis asuu samalla tallilla Äijän kanssa. Kolmivuotias suokki tamma jolle toivotaan tulevaisuutta ravejen parissa. Naksu ja Himmu, äiti ja tytär, shettis kaksikko joka asustaa tuolla naapurustossa.

Siinä nyt tuli jonkun verran esittelyjä. Hevosten esittelyt tosinkin jäivät aika laimeiksi, syynä minun kirjoitus taidot ja niiden puute. Ehkä kuitenkin tajusitte kaiken oleelisen? 

Sanon vielä kerran "oikein hyvää huomenta" vaikka olenin ollut hereillä jo lähemmäs kuusi tuntia ja päivä lähenee puolta. Parempi kuitenkin myöhään kun ei milloinkaan, eikö?

-Randur-